maanantai 21. helmikuuta 2011

Maastoilua ja muutto uutisia

Tänään käytiin maastoilemassa ihanassa auringon paisteessa. Pakkasta oli max -15 ja aurinko lämmitti jo aika kivasti. Omalla tiellä oikeestaan vaan mentiin. Alkuun väistöjä hieman käynnissä ja hienosti meni. Ravi pätkien jälkeen kokeilin vielä väistöjä ravissa. Oikealle väisti hienosti, mutta vasemmalle jouduin tekemään töitä aika paljon ennen kuin alkoi sujumaan. Oikealle tyydyin loivempaan väistöön kunhan pysyi rentona. Hyvän pätkän jälkeen otettiin muutama laukka pätkä ja Elsa meni oikein hienosti. Olipa kivaa laukata lumisella tiellä kun aurinko paistoi ja puut oli huurteessa. Olisipa vaan pidempiä rauhallisia teitä laukkailuun.

Nyt onkin sitten taas luvassa iso muutos elämään. Maaliskuun lopulla muutetaan Elsan kanssa parin kilsan päähän Kirstin tallilta. Uusi paikka on Hedun talli, jota pitää Kirstin pitkäaikainen ystävä. Siellä on tilat kymmenelle hevoselle, juoma-automaatit, vesari, loimien kuivatushuone, hiekkatarhat ja isompi, paremmin valaistu ja kunnolla aurattu kenttä. Tänään kävin Kirstin kanssa tutustumassa talliin, ja oikein kivalta vaikutti. Syy Elsa muuttoon on se, että Kirstille tulee 2 suomenhevos tammaa varsomaan Keijun seuraksi. Eli kesällä laitumella pitäisi kirmailla 3 varsulia. Vähän harmittaa kun en pääse sitten jatkuvasti seuraamaan varsojen elämää, mutta pitää aina välillä käydä niitä katsomassa kun ihan lähellä ollaan kuitenkin.

Ensi viikolla ollaan taas menossa Enjalaan jos ei nyt mitään ihmeempää ilmaannu. Mahtavaa kyllä taas päästä maneesiin ja tunneille. Satulan toppauskin on sitten suunnitelmissa enjalareissun jälkeen. Vielä kun keksisi mihin sen veisi topattavaksi. Vinkkejä saa laittaa :)

Ja nyt on taas uusi otsikko kuva, josta kunnia kuuluu Saara Liskille. Saara tekee mulle vielä toisen vaihtoehdon ja katsotaan sitten mikä kuva saa jäädä kevääseen asti :)

4 kommenttia:

  1. Vitsi kun kuulostaa hyvältä toi talli! Ah mitä luksusta! Ihan onnittelut! Varsuleita ehtii varmasti käydä katsomassa :)


    -Caisa

    VastaaPoista
  2. Joo kieltämättä tuntuu aika luksukselta kun on tottunut hieman vaatimattomampaa talliin :) Jänskättää vaan hieman mennä ihmisten ilmoille pidemmäksi aikaa treenailemaan tuon tuittupään kanssa kun on tottunu metsän keskellä itekseen menemään :D Vaikka kyllä tekee Elsalle varmasti hyvää isomman tallin kuviot :)

    VastaaPoista
  3. Pois turha vaatimattomuus, te olette Elsan kanssa loistava pari :) Kyllähän nyt nuori neiti saa ollakin välillä vähän tammatamma. Ihmisten ilmat tekee varmasti hyvää teidän kummankin itsetunnoille ;) Ja hieman paremmin varusteltu talli sallii sun keskittyä paremmin olennaiseen...

    Laura

    VastaaPoista
  4. nooh..se nähdään sitten kuin loistavia ollaan kun päästään kisaamaan :D

    VastaaPoista