lauantai 11. kesäkuuta 2011

Ensimmäinen päivä Enjalassa

Eilen pääsin ensimmäistä kertaa ajalemaan hevoskopin kanssa niin, että oli ihan heppa kyydissä. Caisa oli siis mukana henkisenä tukena. Lastaus sujui ongelmitta ja Elsa matkustaa ihan nätisti, paitsi jos joutuu pidemmäksi alkaa pysähtymään saattaa hieman hillua kopissa. Enjalaan mennessä on onneksi vain yhdet liikennevalot ja ei montaa sellaista risteystä johon joutuisi pysähtymään. Eli sain hepan ehjänä perille :D

Perillä Elsa sai majoittua uuden tallin puolelle Lucaksen karsinaan. Lähes heti meillä olikin ensimmäinen Jonnan tunti. Mentiin suurin osa tunnista pääty-ympyrällä. Ensin vain käynnissä ravissa taivutus läpi. Etenkin oikeaan Elsa oli aika jähmeä ja kesti hyvän aikaa ennen kuin alkoi pehmenemään ja rentoutumaan. Hetkellisesti tuli tunne että osaakos tässä istua enää ollenkaan kun Jonnalta tuli istunnan korjaus ohjeita jatkuvalla syötöllä. Pitäisi kyllä päästä jatkossa useammin Jonnan tunneille. Suurin ongelma alussa oli jalan pito pitkänä alhaalla kun Elsa ei vielä alussa ollut kovin hyvin pohkeen edessä. Loppua kohti parani huimasti jalan asentokin kun heppa alkoi itse liikkumaan.

Kun Elsa alkoi olla ravissa hyvä otettiin laukkaa mukaan. Ekat nostot ei ollu kovin kummoisia, mutta hetken päästä alkoi sujumaan kun sain Elsan paremmin kuulolle ja tehtävän tasalle. Tehtiin laukka-ravi siirtymisiä molempiin suuntiin ja taivuteltiin myös laukassa. Meni aika kivasti ja suurinosa nostoista jo aika hyviä, vielä vain pitäisi saada pysymään lyhyempänä. Raviin siirtymisissä meinasi ensin kaahottaa mutta paransi loppua kohden paljon kun alkoin pidätteet mennä paremmin läpi. Laukka tehtävistä Elsa innostui tosi paljon ja jännittyi välillä hetkellisesti. Liikkui ajoittain aika hyvässä ryhdissä, mutta oli tosiaan hieman epätasainen kun oli välillä niin kovasti menossa eteen ettei muistanut enää kuunnella mua.

Lopuksi tehtiin sellaista kuvioa jossa nostan pitkän sivun keskeltä ravista laukan, teen pääty-ympyrän laukassa, jonka jälkeen jatkan lävistäjälle harjoituslaukassa, uralla raviin ja voltti kulmaan. Sen jälkeen sama kuvio toiseen suuntaan. Laukat nousi ihan ok kohdallaan, tosin ei kovin rennosti ainakaan aluksi. Vasemmassa laukassa sai jumitus kohtauksen kun käänsin ekan kerran pääty-ympyrälle. Ympyrän avoimella sivulla tuli siis ihan poikittain ulkopohjetta päin ja jäi hyppimään paikalleen kunnes pysähtyi. Sain kyllä nopeasti pukin saattelemana liikkeelle ja sen jälkeen ei taas ollu mitään ongelmaa ja kääntyi hyvin. Oikeaan meni tosi hienoa laukkaa ja sain hyvin lyhentää ja vaikuttaa. Lävistäjillä ei niin kauhean paljoa levähtänyt, mutta oli viimeiset askeleet tosi vahva. Voltti lävistäjän jälkeen auttoi kevenemään. Ihan ok suorituksia tuli kuitenkin kun vertaa muutaman viikon takaisiin harjoituksiin ennen Korpisen kisoja. Sain tehtyä muutamia ihan onnistuneita nostoja, haastavampaa oli jatkaa suoraa linjaa heti nostosta. Pitää itsekseen mennessä harjoitella enemmän nostoja vastaavanlaisista paikoista. Lopuks Elsa oli jo rennompi ravissa ja tyytyväisen oloinen. Antoi aika hyvin vaikuttaa eilen lukuunottamatta tuota yhtä jumitusta, mutta pidätteiden läpi meno ei  kyllä ollut parhaalla tasolla. Kiva kuitenkin että Elsalla riittää energiaa helteistä huolimatta.

Tunnin jälkeen käytiin kunnon pesulla vesarissa ja purin kamat autosta. Tyypillisesti jäin vielä suustani kiinni ja lähdin traileria palauttamaan vasta puoli kymmenen aikaan. Trailerin vein Kirstille takaisin, koska Tellu ja Keiju varsovat mahdollisesti aivan näinä päivinä ja jos tulee jotain ongelmia on hyvä että koppi on nopeasti saatavilla. Enjalassakin pitäisi Indi tamman varsoa lähipäivinä  Chalcosta. Indin varsa voisi kyllä syntyä nyt tän viikon aikana kun ollaan Enjalassa niin pääsisi seuraamaan läheltä pikku varsan ensimmäisiä päiviä.

Tähän loppuun laitan vielä pari Laura Markoffin ottamaa kuvaa viime sunnuntain kisoista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti